tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukuun kymmenes

Itsenäisyyspäivän viikonloppuna Kumpulan kukkulalla leivottiin. Tekastiin perinteinen isohko piparitaikina. Ja nyt jo totean että lissää taiamma joutua leipomaan :) Onhan meillä monta herkkusumppia. Pipareiden lisäksi lupauduin tekemään synttärikakun eräälle pienelle pojalle. Minua jännitti ihan mielettömästi tehdä kakkua toiselle. Meinasi pursottaessa käsi tärrätä, mutta kyllä siitä ihan kakku tuli. 


Kakku oli 21 hengelle. Täytteenä perinteiset jälleen eli persikka-banaani pilttiä, mascarponejuusto, valkosuklaa ja vatkautuva vanilijavaahto. Päälinen sokerimassaa jossa hopeisia tähtiä ja reunat kermaa.

Lauantaina vietimme muutaman naapurin kanssa pikkujouluiltamaa. Kävimme ensin Kemissä Puistopaviljongissa syömässä ja sieltä ajelimme keilaamaan takasin Tornioon. Olipa lystiä ja mukavaa aikuisenakin tutustua uusiin ihmisiin. 

Viime vuonna päätin, että tänä vuonna olen ajoissa joulukorttien kanssa. Ja kuinkas sitten kävikään. Pian on postituspäivä käsillä taas ja korttikuvat täällä. No jospa huomenna ehtisi liikkeeseen teettämään kuvat. Tämän näköisiä tonttuja tänä vuonna meillä.






Isompaa poikaa piti vähän taivutella kuvattavaksi. Ihana että vielä istahti hetkeksi kuvattavaksi. Jospa näistä jokin korttiin kuvaksi.

-Susanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti